Siirry suoraan sisältöön
Kuninkaankolmio » Blogi » Juhlajärjestelyjä

Juhlajärjestelyjä

Juhlajärjestelyjä

Juhlien järjestäminen alkaa vierasmäärän, ajankohdan ja paikan päättämisellä. Varsinkin kiireisimpinä vuodenaikoina on syytä olla ajoissa liikkeellä, mikäli haluaa varata tietyn juhlapaikan tietylle päivää. Esimerkiksi kesähäiden huippusesonki, ylioppilasjuhlat ja muut suositut ajankohdat vetävät juhlapaikkojen kalenterit nopeasti täyteen. Helsingissä huikeat puitteet juhlille tarjoaa Helsingin työväentalo eli Paasitorni. Sen monipuoliset tilat mahdollistavat juhlat niin pienille kuin isoille seurueille. Paasitorni tarjoaa pitopalvelua, mutta mikäli päätät tehdä esimerkiksi juhlat huipentavat kakut itse, kitchen aid on oiva apu leivonnan ja ruoanlaiton tueksi. Laadukkaalla koneella leivonnaiset ja muut juhlaherkut valmistuvat käden käänteessä. Juhlastressiä helpottaa tieto siitä, että asiantuntevaa palvelua ja ammattimaisia tarjoilijoita on mahdollista palkata. Juhlien aikana voi keskittyä täten itse rentoutumaan ja nauttimaan hyvästä seurasta, sillä ammattilaiset hoitavat kaiken vaadittavan sujuvasti ja kokemuksen tuomalla varmuudella. Mikäli järjestät juhlat esimerkiksi kotona, sopivaa henkilökuntaa kannattaa kysellä ravintola-alan oppilaitoksista ja alueen pitopalveluyrityksistä. Aivan pienimpiin juhliin riittää, kun kysyy esimerkiksi sukulaisilta tai ystäviltä apua.