Helsingin juhlaviikot 2016 valtaa taas kaupungin elo- ja syyskuussa. Löydät ohjelman täältä. Juhlaviikkojen ohjelma on jaoteltu moneen eri kategoriaan, joita ovat tanssi, teatteri & sirkus, klassinen musiikki ja kuvataide & elokuva. Sen lisäksi juhlaviikkojen aikaan kaupungilla tapahtuu vaikka mitä. Populäärimusiikkia tarjoaa Art Goes Kapakka -tapahtuma, jossa lukuisat artistit ja yhtyeet esittävät musiikkia Helsingin baareissa iltamyöhään saakka.
Juhlaviikkojen aikaan järjestetään myös muun muassa Filosofian Yö, joka kutsuu vierailijoita öiseen Kiasmaan. Tapahtumaa on vietetty jo New Yorkissa, Pariisissa, Berliinissä ja Lontoossa. Tänä vuonna on myös Helsingin vuoro. Filosofian Yön tarkempi ohjelma varmistuu elokuussa. Samalle teemalla menee myös Taiteiden Yö, jolloin kaikki taiteesta kiinnostuvat kokoontuvat. Taiteiden Yön tarkempi ohjelma ja mukana olevat yhteistyökumppanit on jo ilmoitettu ja niihin voi tutustua Taiteiden Yön omilla nettisivuilla.
Helsingin juhlaviikot 2016 ovat siis monipuolinen kattaus taidetta, musiikkia, akrobatiaa ja filosofiaa. On vaikea kuvitella, mitä juhlaviikoilta voisi puuttua, koska kattaus on niin laaja. Jokainen Helsingissä tuohon aikaan oleva on erittäin tervetullut osallistumaan juhlaviikoille niin tapahtumien muodossa kuin muuten vain sivusta seuraamaankin.