Pääkaupunkiseutu
Tutustu pääkaupunkiseutuun
Tervetuloa tutustumaan pääkaupunkiseutuun. Se muodostuu neljän kaupungin alueesta ja nuo kaupungit ovat Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen. Pääkaupunkiseutu on yksi maamme tärkeimmistä kasvukeskuksista ja sen tärkeydestä kertoo se, että useimpien suurten yritysten pääkonttorit sijaitsevat tällä alueella. Myös Suomen yliopistoista kolmasosa on sijoittunut tälle alueelle. Täällä kerromme, mitä kaikkea tämä alue tarjoaa matkailijalle.
Eduskuntatalon pylväät Helsingin keskustassa kertovat siitä, että Suomen ja suomalaisten asioista päätetään Arkadianmäellä. Pylväät ovat hyvä maamerkki. Pylväitä on 14, vaikka niitä alun perin arkkitehtinä toiminut J. S. Sirén suunnitteli olevan 12, kuten on kansalliskokouksen talossa Ranskassa. Jossakin vaiheessa pylväitä oli suunnitelmassa 16. Estetiikka kuitenkin saneli määräksi 14, jota se siis jäi lopulliseksi määräksi.
Joukkoliikenne pääkaupunkiseudulla on toimiva. Se kattaa bussit, lähijunat, metron, raitiovaunut sekä lautan Suomenlinnaan. HSL eli Helsingin seudun liikenne kattaa Helsingin, Vantaan, Espoon, Kirkkonummen, Kauniaisten sekä Keravan yhteistariffialueen liikenteen.
Täältä pääset tutustumaan seuraaviin aiheisiin:
Tiedekeskus Heureka
Suomen Kansallismuseo
Blogissa tutustut pääkaupunkiseudun eri alueisiin
Joukkoliikenne palvelee myös matkailijaa
Liikkuminen pääkaupunkiseudulla on helppoa, joten matkailija voi kätevästi liikkua paikasta toiseen. Samalla reissulla voi käydä vaivattomasti Suomenlinnassa lautalla ja sen jälkeen lähteä tutustumaan, mitä nähtävää Tiedekeskus Heureka tarjoaa Vantaan Tikkurilassa. Matkaliput voi ostaa automaateista, myyntipisteistä sekä helpoiten se tapahtuu lataamalla HSL -sovellus.
HSL -sovellus on hyvä apu. Sen lisäksi, että sen avulla voit ostaa matkaliput, mutta sieltä saat parhaimmat reittiohjeet. Matkaillessa on kätevää, kun puhelin toimii matkalippuna ja toisaalta myös reittioppaan avulla löytää aikatauluun sopivimmat yhteydet. Lisäksi liikennetiedotteet tulevat tämän sovelluksen kautta, joten saat kaikki tiedot aikataulujen muutoksesta. Tosin yhtä kätevää on ostaa liput myös myyntipisteistä.
Suomenlahti matkailun näkövinkkelistä
Suomenlahti on Suomen ja Viron välissä ja se on Itämeren lahdista itäisin. Suurimmat kaupungit sen rannikolla ovat Tallinna, Pietari ja Helsinki. Alueen saaristokylät ovat kauneimmillaan kesäisin ja alueella liikkuminen soveltuu hyvin veneilijöille sekä rantautuessa hyväkuntoisille. Tämä alue sopii parhaiten sellaisille matkailijoille, joka ovat kiinnostuneita luonnosta, luonnossa liikkumisesta sekä veneilystä. Mikäli alueella veneilee, on hyvä tutustua ennakkoon alueen järjestyssääntöihin.
Suomenlahti rannikkoineen on monien lintujen parasta pesintäaluetta. Siksi joillekin alueille on pesimäaikana maihinnousukielto. Matkan varrella on myös sotilaallisia alueita, joten näissäkin kohteissa on liikkumista rajoitettu. Lemmikit on myös muistettava pitää kytkettyinä luonnonsuojelualueella. Kaikista ohjeista huolimatta alue on mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Suomen kansallismuseo Helsingissä puolestaan kertoo mielenkiintoista historiaa Suomesta. Myös saamelaisuus on otettu esille unohtamatta esihistoriallista aikaa.
Pääkaupunkiseutu on tutustumisen arvoinen alue
Jos haluat tutustua tarkemmin siihen, mitä kaikkea pääkaupunkiseutu pitää sisällään ja mitä kaikkea nähtävää siellä on, ei yksi tai kaksi päivää riitä koko alueen läpikäyntiin. Lisäksi Suomenlahti Helsingin edustalla tuo mielenkiintoisia kohteita, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Pelkästään Helsingissä on kymmeniä ja taas kymmeniä kohteita, joihin voi käydä tutustumassa. Näitä ovat siis Helsingin edustan saaristo, museot sekä monet muut mielenkiintoiset paikat.
Helsinki vie usein huomion, mutta pääkaupunkiseutu tarjoaa paljon muutakin. Vantaan Flamingo on yksi parhaimmista viihdekeskuksista eteläisimmässä Suomessa. Kaikki rentoutujan tai lomailijan tarvitsemat palvelut on koottu yhden ainoan katon alle. Tiedekeskus Heurekan lisäksi Vantaan ilmailumuseo on mielenkiintoinen tutustumiskohde. Myös Espoossa tapahtumia on paljon sekä nähtävää. Siinä missä Eduskuntatalon pylväät ovat hyvä maamerkki, niin Espoon Tapiolassa ei voi olla huomaamatta näyttelykeskus WeeGeetä.
Nuuksion eksotiikkaa
Ei tarvitse kovin pitkälle lähteä, kun pääkaupunkiseutu tarjoaa myös eksotiikkaa. Nuuksion kansallispuisto on jokaisen retkeilijän mielikohde. Mielenkiintoinen tuttavuus on myöskin Nuuksion poropuisto ja kota nimeltä White reindeer. Täällä voit tutustua poroihin sekä nauttia herkullista päivällistä nuotiolla. Nuuksion alueelle voi tehdä päivän retkiä tai pakata reppunsa ja olla alueella jopa kokonaisen viikonlopun. Se on koko perheen kohde.
Espoossa lapsiperheille on tarjolla myös kulttuurikeskus Aurora sekä monia muita kohteita. Kauniainen kätkee sisälleen myös paljon nähtävää, joten siihenkään ei voi jättää tutustumatta. Kuten tästä kaikesta hyvin huomaa, on pääkaupunkiseutu täynnä nähtävää ja koettavaa jopa viikoksi. Kiinnostuksen kohteet voivat vaihdella luonnosta kulttuuriin eikä myöskään lapsia ole unohdettu.